Palvelua turvallisesti kaikkialle, Utsjoelta Uruguayhin ja Afrikkaan

Safety first ja terveisiä maailmalta!


Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista…

Syksyn vuosihuollot muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta taputeltu, mutta työt jatkuu maailmalla.

Meidän toiminnassa 100% Suomalaisena firmana on pääpaino kotimaisten asiakkaiden palvelemiseen, mutta välillä joutuu/pääsee ns. merta edemmäs kalaan.

Tällä hetkellä reissun päällä esimerkkinä henkilöitä Etelä-Afrikassa, Uruguayssa ja Ruotsissa.

Erilaisiin toimintapahoihin ja kulttuureihin tutustuminen antaa kuitenkin perspektiiviä ja eri näkökulmia asioihin, kaikki ei tosiaankaan aina ole mustavalkoista.

Kuvaan liittyen:
Oulussa kun oli nähty 3 villisikaa tehdasalueella ja pohjoisen kaivoksilla yms. näkee useinkin poroja, niin täällä on hieman erilaista kulkijaa tehtaalla.
Täällä siis turvallisuuskulttuuri korkealla kun eläimetkin on maalattu suojatien värisiksi. Vai ovatko tekemässä uutta suojatietä kun merkki ja tarvikkeet tässä valmiina. =)

Oletkohan yhteydessä jos tulee NDT-tarkastus tai muita laatutarpeita, osaavaa motivoitunutta porukkaa järkevään hintaan tarjolla!

Tsemppiä pimeään alkutalveen, kyllä se joulu sieltä vielä tulee!