Olimme mukana HIFK:n lahjoita jäärä-kampanjassa jossa kerättiin rahaa junioreiden harrastustoiminnan tukemiseen.
Viime vuosina harrastusvuorot ja kaikki muutkin kulut (valmentajat, varusteet, pelimatkojen kulut yms.) on nousseet voimakkaasti. Tässä korostuu yksinhuoltajien ja muiden tiukilla olevien vanhempien mahdollisuudet tukea lasten harrastamista. Koemme että näissä on yritysten syytä olla mahdollisuuksien mukaan avustamassa.
Tässä kohtaa sattui IFK olemaan oikealla asialla. Lisäksi avustukseen kuului kuvan kunniataulu ja muutama lippu IFK:n peliin jotka annettiin perheille, tämäkin hyvä lisä niin pääsi aikuiset ja lapset viettämään yhteistä laatuaikaa.
Lapsille ja junioreille on aina kokemus ja elämys päästä katsomaan pelejä, ja muutenkin tärkeää että katsomoihin saadaan ihmisiä.
Muistakaa liikkua ja tukea sekä junioreiden että aikuisten toimintaa.
Liike on lääke!